Esiintymistilaisuudet yhteisenä ilonamme

Kreikan kansantanssin ystävät ry. esiintyy tilaisuuksissa ja järjestää
Kreikan teema-iltoja sekä tanssikursseja tilauksesta.

Esitystemme ohjelmisto suunnitellaan asiakkaan erityistoivomusten ja tilan tarjoamien mahdollisuuksien mukaiseksi. Esitysten loppupuolella tarjoutuu mahdollisuus liittyä mukaan tanssijoiden iloiseen joukkoon. Esitysten reipas ja iloinen tunnelma on kruunannut monet tilaisuudet!

Tanssikursseja järjestetään sekä aikuisille että lapsille, ympäri Suomen.
Niiden kesto vaihtelee yhdestä illasta viikonloppuun tai säännöllisemmin
toistuviin kurssi-iltoihin. Alkeiskursseilla opetellaan helpommin
omaksuttavia tansseja, taitojen hiomiseksi tarjoamme myös
jatkokursseja. Kursseja vetävät kokeneet tanssinohjaajat.

Tavoitteena on, että osallistujilla on hauskaa
ja he saavat kokea osaamisen iloa.

Tee esiintymis- ja kurssitilaukset hyvissä ajoin.

Sivun tiedot päivitetty 10.11.2009
© KKY 2005
http://www.kkyry.org